Tampere

Katusuunnitelma palautettiin valmisteluun: vaikuttaminen voi vaikuttaa!

tiistai, 23. lokakuuta 2012

Syyskuun 10. päivä Tampereen kaupunki toi nähtäville joukon katusuunnitelmia. Tampereen polkupyöräilijät teki näihin kaikkiin muistutukset. Ensimmäiset tuolloin esitellyistä katusuunnitelmista tulivat tänään Yhdyskuntalautakunnan käsiteltäviksi. Päätösesityksissä muistutukset oli lähinnä sivuutettu, mistä suivaantuneina minä ja Tapon varapuheenjohtaja Matti Koistinen kirjoitimme Yhdyskuntalautakunnan jäsenille hyvin yksityiskohtaisesti, mitä virheitä päätösesityksissä oli.

Tämänpäiväisessä kokouksessaan Yhdyskuntalautakunta palautti Juvankadun-Santaharjuntien suunnitelman valmisteluun. Liikaa ei kannata toivoa, mutta tästedes lautakunta tuskin hyväksyy huonoja katusuunnitelmia ilman kunnollista poliittista käsittelyä. Parhaimmillaan tämä voi olla uusi alku tamperelaiselle pyöräilysuunnittelulle.

Tästä episodista pitää myös ottaa opiksi. Jatkossa argumentit pitää esittää selkeämmin. Kuvien käyttö muistutuksissa auttaa asian hahmottamista. Suunnittelijoihin ja Yhdyskuntalautakunnan jäseniin pitää olla yhteydessä aktiivisesti ja tarvittaessa antaa valmiit korjausehdotukset epäkohtiin.

Korjaus 24.10.: vain toinen suunnitelmista palautettiin; toiseen jätettiin toivomusponsi paremman toteutuksen toivossa.

One thought on “Katusuunnitelma palautettiin valmisteluun: vaikuttaminen voi vaikuttaa!

  1. Hei, jännä juttu tuo Kortesuontien hyväksyminen. Asun kulmilla ja siellä ei todellakaan liiku autoja nimeksikään, joten miksi oma väylä kalliilla rahalla? Hienoa että yrititte omalla tavallanne vaikutaa, mutta en itse kannata edes kaistoja tuonne, kun hiljaiset kadut on poikkeuksetta turvallisia ilman niitäkin.

    Rauhantien-Kortesuontien risteys on vaarallinen kohta, vilkas liikenne Vuorentaustaan päin kulkee tästä kautta Myllypuronkadun suunnasta/suuntaan. Eli risteysalueen turvallisuuden parantaminen olisi ensisijaista. Samoin Lamminpään koulun edustan tie on laittoman kapea ja talvisin huonosti hoidettu (ei aurattu lainkaan). Itse pysyn ajoradalla tässäkin kohtaa lainvastaisesti koska koen sen turvallisemmaksi itselleni ajaessani Kortesuontietä molempiin suuntiin.

    Paras tapa parantaa Lamminpään koululaisten koulumatkaa on nimenomaan asettaa yleinen 30km/h rajoitus, sekä koulutielle hidasteiden ripottelemine eli aidot liikenteen rauhoittamistoimenpiteet, jotka myös hidastavat moottoriajoneuvoja ja pakottavat tarkkaavaisuuteen. Molemmat toimenpiteitä, jotka eräät jostain syystä sivuuttavat heti olankohautuksin, koska ”vastahan me tarkistettiin nopeusrajoitukset”, ja vastoin järkeä pidettiin ne korkeinta asuinalueillakin. Jännä että Treellä löytyy yksittäisiä asuinkatuja syrjässäkin joilla on muista alueen kaduista poikkeava 30km/h rajoitus ja useita hidasteita, kuten esim. rantatonttisia taloja vilisevä Ryydynkatu, miksi kadulla onkin niin erikoinen asema, sitä voisi tiedustella kaupungilta… kaikki kunnallisveronmaksajat katuinensa ovat kuitenkin tasa-arvoisia suunnittelun suhteen.

Kommentoi