Tampere

Pyöräily on ratkaisu – ei ongelma

perjantai, 5. helmikuuta 2016

Kirjoitus on julkaistu Aamulehden Lukijalta-palstalla 10.1.2016

kriittinen_pyoraretki_tre_2014-06-10Aamulehden kronikassa 3.1. toivottiin 2016 olevan vuosi, jolloin ryhdymme ongelmien luettelemisen sijaan etsimään ratkaisuja. Tähän toiveeseen on helppo yhtyä.

Valitettavasti jo seuraavana päivänä pääkirjoituksessa sorruttiin pyörällä liikkuvien kaupunkilaisten syyllistämiseen ja nimenomaan ongelmien luettelemiseen.

Pyöräily on varsinkin nykyisessä taloudellisessa tilanteessa kansantaloudelle erittäin kannattavaa. Jos pyöräilyn kulkutapaosuus nousisi Tampereella tavoitteen mukaiseen 10 prosenttiin, kertyisi terveyshyötyjä vuosittain 5 miljoonaa euroa. Pyöräilyn lisääntyminen säästää resursseja vähentämällä tarvetta rakentaa vain autoilua tukevaa kallista ja raskasta infrastruktuuria. Helsingin kaupungin laskelmien mukaan jokainen pyöräilyyn sijoitettu euro tuottaa 7 euroa hyötyä. Pyöräilyn taloudellinen hyöty tulee säästöjen kautta, ei verotuksen. Pyöräveron kantokustannukset olisivat lisäksi suuremmat kuin verolla kerättävä tulo.

Pyörällä liikkuvien leimaaminen on omiaan vähentämään liikenneturvallisuutta. On muutenkin kyseenalaista luokitella kaupunkilaisia heidän kulloinkin käyttämänsä kulkuneuvon mukaan. Olemme kaikki ensisijaisesti ihmisiä ja useimmat kulkevat tilanteesta riippuen sekä jalan, pyörällä, bussilla että autolla. Konfliktit pyörällä ja jalan liikkuvien välillä voitaisiin estää luopumalla yhdistetyistä kevyen liikenteen väylistä ja korvaamalla ne jalankulusta erotetuilla pyöräteillä.

Tampereen polkupyöräilijät ja Pyöräliitto tekevät pitkäjänteistä työtä pyöräilyn olosuhteiden parantamiseksi. Aamulehdellä on liikennekeskustelussa tärkeä rooli. Toivottavasti vuosi 2016 olisi vuosi, jolloin syyttelyn sijaan voisimme keskittyä ratkaisujen löytämiseen.

Pompo Stenberg
Tampereen polkupyöräilijät ry, puheenjohtaja

Janne Takala
Pyöräliitto ry, hallituksen jäsen

Kommentoi