Jalkakäytävä, jolla saa pyöräillä vai pyörätie, jolla saa kävellä?

Vastoin yleistä luuloa, edes Alankomaissa jalankulkijoita ja pyöräilijöitä ei ole aina eroteltu toisistaan erillisille väylille. Maan tieliikennelaissa ei toki ole ollenkaan yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien merkkiä, eikä kaupunkien kaduilla ole Suomessa tyypillisiä ”jalkakäytäväpyöräteitä”.

Eräässä jo bittiavaruuteen haihtuneessa blogissa Alankomaiden elämää ihmettelevä suomalainen ruoti maan pyöräilykulttuuria.

Hollanti todella on pyöräilyn luvattu maa. Liikkumismuoto on tehty täällä niin helpoksi, ettei muulla tavalla yksinkertaisesti kannata matkustaa, ellei sitten ole menossa yli 10 kilometrin päähän edustusvaatteissa. Kaikilla teillä aivan pikkukatuja lukuun ottamatta on erikseen merkattu pyörätie, joka kulkee yleensä autokaistan sivussa. Jos pyörätietä ei ole, ajetaan liikenteen seassa. Yksisuuntaisia katuja saa poikkeuksetta ajaa kumpaankin suuntaan pyörällä (ainakaan en ole vielä törmännyt katuun, jolla näin ei olisi). Jalankulkijoille ei aina ole omaa tietä, mutta pyörille kyllä. Täällä onkin pyöräteitä, joilla saa myös kävellä – ei kävelyteitä, joilla saa myös pyöräillä, kuten Suomessa.

Pyöräteitä, joilla saa myös kävellä – ei kävelyteitä, joilla saa myös pyöräillä.

Ensiajattelemalta ero saattaa tuntua triviaalilta, mutta ero on hyvin fundamentaalinen siinä, miten väylä käsitetään ja miten väylää käsitellään.

Suomalainen jalankulku- ja pyörätie eli ”kevyen liikenteen väylä” on siis luonteeltaan kävelytie, jolla saa pyöräillä. Tämä näkyy jalankulkijoiden käytöksessä: väylällä kävellään koko väylän leveydeltä, ei sen reunassa. Liikennesuunnittelija on myös käsitellyt väylää sitä suunnitellessaan ”kävelytienä”, sillä se liittyy poikkeuksetta jalkakäytävään, ei koskaan ajorataan. Ja jos yhdistetty väylä muuttuu ”erotelluksi kevyen liikenteen väyläksi”, erottelu tapahtuu laittamalla vain väylän keskelle viiva eikä niin, että jalkakäytävä alkaisi erikseen, kuten katujen yhteydessä olevilla jalkakäytävillä on tapana.

Tällaisten väylien ongelmana on se, että ne ohjaavat pyöräilijät jalkakäytäville sielläkin, missä pyöräilijän kuuluisi ajaa ajoradalla. Kun osa jalkakäytävän näköisistä väylistä on pyöräilijöille sallittuja, oletetaan helposti, että kaikki jalkakäytävän näköiset ovat pyöräilijöille sallittuja. Toisinaan on myös todella räikeitä tapauksia, joissa yhdistetty väylä muuttuukin kesken kaiken pelkäksi jalkakäytäväksi, eikä pyöräilijöitä ole ohjattu mitenkään siirtymään ajoradalle.

Esimerkkejä olisi lukuisia, tässä muutama:

Näsijärvenkatu

Katusuunnitelma Paasikiventieltä Mustanlahdenkadulle johtavasta ”kevyen liikenteen väylästä”. ”Väylä” kulkee noin 50 metrin matkalla Näsijärvenkadun jalkakäytävällä.

Sama luonnossa. Näsijärvenkadulla on muutaman kymmenen metrin matkalla "jalkakäytävä, jolla saa pyöräillä".

Sama luonnossa. Näsijärvenkadulla on muutaman kymmenen metrin matkalla ”jalkakäytävä, jolla saa pyöräillä”. Viritelmä on juuri niin sekava, kuin miltä se näyttää.

Vuolteenkadun jalkakäytävällä on pyöräily sallittu. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana avautuvien ovien vuoksi. On myös syytä huomata, että poikkikatujen (Hatanpään valtatie ja Sorinkatu) jalkakäytävillä pyöräilyä ei ole sallittu.

Vuolteenkadun ”jalkakäytäväpyörätie”. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana avautuvien ovien vuoksi. On myös syytä huomata, että poikkikatujen (Hatanpään valtatie ja Sorinkatu) jalkakäytävillä pyöräilyä ei ole sallittu.

Rieväkadun suunnitelma

Ote Rieväkadun katusuunnitelmasta. Alhaalta tuleva yhdistetty jalkakäytävä + pyörätie on suunniteltu selvästi ”kävelytienä”.

Alankomaiden mallissa, josta suomalainen bloggari kirjoitti, on juurikin se ero, että siellä meikäläisen ”yhdistetyn kevyen liikenteen väylän” näköiset väylät eivät ole mitään ”kevyen liikenteen väyliä” tai ”kävelyteitä”, vaan nimenomaan pyöräteitä. Pyöräteitä, joiden reunassa saa kävellä.

Hollantilainen pyöräilybloggari Mark Wagenbuur blogasi uudesta pyörätiestä ’s-Hertogenboschista Vegheliin. Reitillä tulee vastaan jokseenkin jokainen Alankomaiden pyöräliikenneinfran tyyppi. Koska siellä tiedetään, mikä toimii ja mikä ei, erilaisia pyöräväylän tyyppejä ei ole kovin montaa. Mielenkiintoisinta kuitenkin on, kuinka saumattomasti pyöräilijä siirtyy väylätyypiltä toiselle, ja jopa meikäläinen parjattu ”yhdistetty kevyen liikenteen väylä” toimii, kun se rinnastetaan ajorataan, ei jalkakäytävään.

10x nopeutettu video Bosch–Veghel-pyöräilystä alla. Suomen jokaisen liikennesuunnittelijan olisi hyvä katsoa se. Video alkaa kävelykeskustasta, siirtyy yksisuuntaisten pyöräteiden kautta kaksisuuntaiselle pyörätielle ja edelleen pyöräkadulle, sieltä ajorataan maalatuille pyöräkaistoille ja lopulta pitkälle ”kevyen liikenteen väylälle”, joka näkyy allaolevassa esikatselukuvassakin:

Kuten Wagenbuur kirjoittaa, 4 m leveällä väylällä saa pyöräillä ja kävellä.

fietspad

Suomalainen tieliikennelaki on asiallisesti samanlainen kuin hollantilainenkin: jos erillistä jalkakäytävää ei ole, saa pyörätien reunassa kävellä. Mutta kun väylä on yhtä aikaa pyörätie ja jalkakäytävä, on hieman epäselvää, koskeeko sääntö yhdistettyjä väyliä. Ainakaan sitä ei suuremmin noudateta, koska ne koetaan ”kävelyteiksi”.

Helsingin kaupungin uudessa pyöräliikenteen suunnitteluohjeessa on muutos parempaan. Uusia yhdistettyjä jalankulun ja pyöräliikenteen väyliä ei enää tehdä, ja vanhoja yhdistettyjä väyliä käsitellään pyöräteinä.

Näiden ohjeiden inspiroimana teimme ratikkakatujen muistutukseen esityksen siitä, miltä ylempänä esimerkkinä ollut Rieväkadun ylikulkusillan ympäristö voisi näyttää, jos yhdistetyt väylät käsitellään pyöräteinä.

rieväkatu

 

WCC15: Oulu, Oulu, Oulu, Oulu!

Tämä teksti on neljäs osa Talvipyöräilykongressiraportistani. Lue myös ensimmäinen, toinen ja kolmas osa.

Talvipyöräilyn pääkaupunki

Pekka oli todella, todella hidas. Voitto irtosi kevyen hitaasti Slow Biking –kilpailussa.

Pekka Tahkola oli todella hidas. Voitto irtosi Slow Biking –kilpailussa.

Oulun kuninkuus maailman talvipyöräilypääkaupunkina näyttää jatkuvan. Oulua ja heidän tapaansa toimia kunnioitetaan hurjasti maailmalla. Joku vitsailikin kongressin aikana, että Oulun nimeä ei varmasti ole ennen sanottu näin monesti ääneen viikon aikana.

Pekka ”The Slow Biking Champion” Tahkola esitteli lyhyesti miten hommat toimivat Oulussa.

Talven olosuhteet ratkaistaan kesällä

Perusta hyvälle kunnossapidolle luodaan kesällä. Oulussa tämä tarkoittaa sitä, että pyöräteiden ympärillä varataan rakennettaessa runsaasti tilaa lumelle ja pyöräteiden kuivatus taataan. Veden poisto on erittäin tärkeää talvikunnossapidon kannalta. Tahkolan mukaan kuivatus toimii paremmin viemäreillä kuin avo-ojia, joita tulee välttää.

Tavoitteena kova lumi

Kunnossapidon tavoitteena Oulussa on kovaksi tampattu lumipinta, joka ei ole liukas. Ainostaan 1/3 oululaisista käyttää talvirenkaita pyörissä. Oulussa puolustettiin myös väylien erottelua ajoradasta kunnossapidolla: autot hiovat pinnan liukkaaksi ja tekevät myös syvät urat.

Pyöräteiden talvi on jaettu kolmeen eri vaiheeseen: syksyyn, talveen ja kevääseen.

Syksyllä käytetään hiekkaan jonka raekoko on 0-6 mm. Tavoite on, että liukkaudentorjunta tehdään aina ennen jäätymistä.

Oulussa käytetään myös tiekarhuja pyöräteillä. Kuva: Pekka Tahkola

Oulussa käytetään myös pyöräteillä. Kuva: Pekka Tahkola

Milliterällä tulee loistavaa jälkeä. Kuva: Pekka Tahkola.

Milliterällä tulee loistavaa jälkeä. Kuva: Pekka Tahkola.

Talvella lumi aurataan väyliltä pois, mutta pohjalle jätetään pieni kerros kovaa lunta. Käytössä on myös pienempää kalustoa verkkoterällä, mutta pääsääntöisesti väylillä käytetään isoja kauhakuormaajia ja traktoreita, joiden alueauroissa on tiheät ”milliterät”. Näin saadaan aikaan tasainen pinta. Ydintalvella liukkaus torjutaan luonnonsoralla, joka ei puhko renkaita sepelin tavoin.

Kevään tullessa väylät höylätään lumesta puhtaaksi. Tähän on kaupungilla käytettävissä mm. kolme tiekarhua ja keskiterällä varustettuja kuorma-autoja.

Oulussa kiinnitetään myös huomiota lumien välivarastointiin. Ajatus on, ettei lumia kasata pyöräteille tai muille väylille, vaan niille pyritään löytämään tilaa metsistä, ojista jne. Tämä huomiodaan tietenkin jo väyliä suunnitellessa.

Pekan mainio video Oulun pyöräteiden aurauksesta.

Kunnossapidolla on taloudellisia vaikutuksia

Näyttökuva 2015-2-26 kello 23.03.40

Kuva: Navico

Navicon väki on tehnyt myös hyvät laskelmat kunnossapidon vaikutuksista. Esimerkkinä parin päivän jakso marraskuulta, jolloin pyöräilymäärät tippuivat lähes 40 %, eivätkä palanneet sen jälkeen aiemmalle tasolle.

Kuva: Pekka Tahkola

Kuva: Navico

Koska ihmiset siirtyivät käyttämään muita kulkumuotoja hävisi Oulun kaupunki 151 000 euroa kolmessa päivässä! Samalla rahalla olisi palkattu vuodeksi kolme sairaanhoitajaa.

Opit Etelä-Suomeen

Merkittävin asia, mitä muut suomalaiset kaupungit voivat oppia Oulusta on asenne. Pitää olla tahtoa hoitaa myös pyörätiet kunnolla ja kehittää menetelmiä. Ei riitä, että toistetaan vanhaa, jos vanhan laatu on huonoa.

On hyvä muistaa, että Suomi on pitkä maa. Linnuntietä Tampereen ja Oulun välille tulee etäisyyttä 400 km. Tampereelta Riikaan on linnuntietä 500 km. Pohjoinen sijainti ja paikallinen ilmasto tekevät Oulun olosuhteista hyvin erilaiset kuin Tampereen tai muun etelä-Suomen. Aivan kuten Tampereen ja Riiankin. Helsingin ja Riian ilmastot ovat lähempänä toisaan kuin Helsingin ja Oulun.

Merkittävin ero etelään on se, että Oulussa on pitkiä pakkasjaksoja. Etelä-Suomessa on parhaimmillaan pari viikkoa pakkasta, silloinkin lämpötila nousee välillä lähelle nollaa ja lisää liukkautta. Lumipatjan jättäminen ei toimi Tampereella. Lumi pitää aurata tarkemmin pois.

Toisaalta meillä on lunta huomattavan lyhemmän aikaa kuin Oulussa. Tämä tarkoittaa sitä, että lumettoman ajan liukkaudentorjunta pitää ratkaista hyvin. Tänäkin talvena käytännössä lumetonta, mutta potentiaalisesti liukasta aikaa on ollut marraskuun puolesta välistä jouluun ja nyt lumet ovat taas sulaneet, mutta yöpakkaset jatkuvat. Lunta oli vain kaksi kuukautta, mutta lumetonta ja liukasta ehkä 3-4 kuukautta kevään etenemisestä riippuen.

Sen vuoksi meidän pitäisikin ottaa oppia myös etelästä: lumen harjaus ja kaliumformiaatti (muurahaishappo) tai muu vastaava liukkaudentorjuntaine voisivat olla toimivin Etelä-Suomessa valtaosan talvea. Oulusta kannattaa ottaa mallia hiekan ja luonnonsoran käytössä ydintalvella sekä polanteen poistossa keväällä. Ja ennenkaikkea siitä tärkeimmästä: asenteesta.

WCC15: Pyöräteiden sään ennustamista

Sain kunnian edustaa TAPOa ja Pyöräliittoa 3. talvipyöräilykongressissa Hollannin Leeuwardenissa. Reissu oli erittäin antoisa, hauska ja opettavainen. Tämä teksti on ensimmäinen osa kongressiraportista.

Huippuluokan risteyssuunnittelua. Ja täysin ilman liikennevaloja.

Huippuluokan risteyssuunnittelua. Ja täysin ilman liikennevaloja.

Mutta talvipyöräilykongressi Hollannissa? Eihän siellä ole talvea! Tämä oli varmaan monen ajatus kun kuuli kongressikaupungin olevan Leeuwarden. Hollantilaisilla on kuitenkin talvi ja itse asiassa monella tavalla myös haastavat olosuhteet. Tänäkin talvena oli Leeuwardenissa tullut lunta, mutta se oli ehtinyt sulamaan ennen kongressiväen saapumista.

Paikallisten puheenvuoroista kävi selville, että musta jää ja liukkaus ovat suurimmat haasteet talvella pyöräilylle. Huippuluokan infraa pidetään talvella ajokunnossa harjaamalla lumi pois ja suolaamalla tien pinta.

Pyörätien olosuhteet eroavat ajoradasta

Minusta yksi kongressin kiinnostavimmista esityksistä koski tiesään ennustamista. Mark Albas MeteoGroupista kertoi yrityksen kehittämistä tarkoista mittaustavoista, joilla pyörätien jäätyminen voidaan ennakoida ja lähettää kunnossapitokalusto torjumaan liukkautta ennakolta.

Yrityksen kehityshankkeessa oli tutkittu eri hollantilaisten kaupunkien teiden ja pyöräteiden lämpötiloja infrapunakameralla. Näissä kuvauksissa selvisi, että pyörätiet ovat selkeästi viileämpi ja vaativat sen vuoksi toimenpiteitä aiemmin kuin ajoradat. Nollan lähellä puolenkin asteen ero on merkittävä. Lämpötilaero johtuu pintamateriaalista, pintamateriaalin alla olevien perustusmateriaalien lämmön johtavuuden eroista, pyöräteiden varjoisemmasta sijainnista ja siitä että autot tuottavat lämpöä.

Infrapunamittauksella löydettyihin väyläverkoston kylmimpiin pisteisiin on asennettu sääasemia, joilla saadaan reaaliaikainen tieto niin ajoradan kuin pyörätienkin lämpötilasta. Tieto välittyy kunnossapidosta vastaaville työnjohtajille, jotka voivat lähettää kaluston ajoissa liikkeelle ja onnettomuudet saadaan estettyä.

Meteogroupin tutkimushankkeen tärkeimmät tulokset ovat:
– Pyörätiet ovat 1-2 astetta kylmempiä kuin ajoradat.
– Pyörätiet jäätyvät aiemmin kuin ajoradat ja pysyvät pidempään pakkasen puolella.
– Pyörätiet pysyvät kosteina pidempään. Tämä lisää jään muodostumisen riskiä.
– Pyörätiet saavuttavat kastepisteen aiemmin. Tämä lisää huurteen muodostumista.

Kaikki nämä asiat on otettava huomioon talvikunnossapitotoimenpiteitä suunnitellessa, toteuttaessa ja johtaessa.

Älykkäämpää kunnossapitoa

Tätä kokoonpanoa testataan parhaillaan Linköpingissä. Harja viimeistelee auraustuloksen ja lopuksi väylä suolataan tai hiekotetaan.

Tätä kokoonpanoa testataan parhaillaan Linköpingissä. Harja viimeistelee auraustuloksen ja lopuksi väylä suolataan tai hiekotetaan.

Etulevyssä on kumiterä.

Etulevyssä on kumiterä.

Infrapunakameran pohjatietoja käytetään myös suolaliuoksen vahvuutta määritellessä. Edistyneimmät suolausjärjestelmät tietävät nämä mittaustulokset, seuraavat missä mennään GPS:n avulla ja sen lisäksi mittaavat jatkuvasti itse alla olevan pyörätien lämpötilaa. Kylmiin paikkoihin laitetaan enemmän suolaliuosta ja lämpimämpiin vähemmän. Näin saadaan erityisen hankalat kohteet kuten sillat turvallisiksi, mutta samalla pystytään pitämään suolan käyttömäärät kohtuullisina. Ja kuljettajan ei tarvitse tehdä mitään.

Käytettävät suolamäärät on saatu neljännekseen alla kahdessa kymmenessä vuodessa. Nykyään liukkaus torjutaan yleensä suola- tai kaliumkloridiliuksella. Suolaa käytetään vain 4 g /m2.

Merkittävä ero Suomeen on, että Hollannissa vain osa pyörätieverkostosta pidetään talvisissa oloissa kunnossa. Talvikunnossapidettäviin väylät ovat osa reittiopasta, joka on paikallisen Pyöräliiton, Fietsersbondin käsialaa. Siihen on yhdistetty niin valtion kuin eri kuntienkin julkiset tiedot talvikunnossapidettävistä reiteistä maan laajuisesti.

Pimeällä sattuu?

Peter van der Knaap paikallisesta liikenneturvallisuusvirastosta kertoi, että Hollannissa talvi lisää pyöräilijöiden liikenneonnettomuuksia. Pimeän tai hämärän aikaan pyöräily on eri tekijöistä riippuen 2-7 kertaa riskialttiimpaa kuin valoisan aikaan. Tosin merkittävästi vaikuttavia tekijöitä pimeän ajan onnettomuuksissa on sukupuoli (miehille sattuu) ja alkoholi. Lauantai-iltana pyöräilevä humalainen mies on erittäin suuren riskin polkija. Se jäi epäselväksi, että onko hän riski myös kesällä (oletan, että näin on).

Seuraava Winter Cycling Congress -teksti käsittelee Hollannin pyöräteiden suunnittelua tulevaisuudessa. Teksti julkaistaan sunnuntaina 22.2.2015.