Tampere

Ensi kokemukset Viinikankadun pyöräkaistoista

keskiviikko, 15. elokuuta 2012

Olen nyt ajanut Viinikankadun Lahdenperänkadun ja Sekoittamon välisen osuuden kahdesti: maanantaina iltapäivällä etelään, tiistaiaamuna pohjoiseen.

Kun kuulin, että Viinikankadulle tehdään pyöräkaistat, pidin ajatusta järjettömänä. Paljon tärkeämpiäkin pyöräilyn kehittämiskohteita Tampereella on. Nyt, kun kaistat on maalattu, pidän ajatusta erinomaisena. Viinikankatu on etenkin Vuoreksen valmistuttua merkittävä pyöräilyväylä, joka tällä todella edullisella muutoksella parani valtavasti.

Ei toteutus kuitenkaan täydellinen ole. Päällyste pyöräkaistalla on todella epätasainen. Reikiä ja kaivonkansia on edessä jatkuvasti. Lisäksi asfaltissa on Kuokkamaantien eteläpuolella päällimmäinen asfalttikerros ei ala reunakivestä vaan vasta hiukan keskemmältä, minkä vuoksi asfaltissa on pitkittäinen kynnys.

Keskikorokkeiden kohdalla autokaista kapenee paljon. Tämä auttaa tekemään Viinikankadusta vähemmän houkuttelevan läpiajoliikenteelle, mutta saattaa samalla pelottaa arimmat pyöräilijät jalkakäytävälle. Toivottavasti ei.

Aamulehden kommenteissa ounasteltiin, että liikennevalojen tunnistinsilmukat eivät huomaisi pyöräilijää. Kun itse ajoin Viinikankadun läpi, samaan aikaan valoissa odotteli myös autoja. Jos valot toimivat kuten pitää, Kuokkamaantien ylityksestä tulee paljon entistä sujuvampaa.

Bussipysäkit on tehty lähes oikein: pyöräkaista loppuu ennen pysäkkiä ja jatkuu taas pysäkin jälkeen. Bussit on tarkoitus ohittaa vasemmalta, jos ohittamisen tarpeelliseksi katsoo. Harmi vain, että pyöräkaista on merkitty sulkuviivalla, joten pysäkille pysähtyneen bussin ohi ei laillisesti pääse. Ajokaista- ja sulkuviivat ovat muutenkin normaalia leveyttä, vaikka Tieliikenneasetuksessa määrätään käyttämään normaalia leveämpää viivaa.

Mielestäni pahin ongelmakohta on Lahdenperänkadun ylitys etelään ajettaessa. En tiedä, miten Lahdenperänkadun pohjoisreunan pyörätielle itää kohti (kuvassa vasemmalle) pitäisi laillisesti ajaen kääntyä. Suoraan Koivistonkylän ja Vuoreksen suuntaan ajavien kannalta Lahdenperänkadun ylitys on toteutettu oikein: oikealle kääntyvien kaista on pyöräkaistan oikealla puolella ja eroaa pyöräkaistasta hyvissä ajoin ennen risteystä.

Pohjoispäässä jatkuvuus on parempi. Viinikan liittymästä itään ja pohjoiseen pyrkivät voivat tästä jatkaa oikeanpuoleiselle pyörätielle, Hatanpään suuntaan jatkavat vasemmalle.

Pohjoispäässä on myös kaksi ongelmallista liikennemerkkiä. Ylempi on pyöräkaistojen alussa etelään mentäessä, alempi samassa risteyksessä juuri ennen pyöräkaistojen pohjoista päätepistettä.

Lisäys: Keskiviikkona ajoin Lahdenperänkadun eteläpuolisen pätkän. Osuus päättyy eteläpäässä ikävästi tietyöhön, jonka kohdalla opasteissa olisi hiukan parannettavaa. Päällysteen ja viivojen virheet jatkuvat eteläpäähän asti, mutta muuten eteläisin osuus on hyvin toteutettu.

5 thoughts on “Ensi kokemukset Viinikankadun pyöräkaistoista

  1. Hei, mainio ja informatiivinen postaus. Kieltämättä pahan näköinen tuo asfaltin reuna muutamalla kohtaa, se kuitenkin vähentää kaistan käytettävissä olevaa aluetta.

    Mutta, kuinka sitten talvihoidon kanssa kun kaistamaalaukset eivät lumen alta näy kovin hyvin? Tai sitä lunta kasautuu sinne reunaan juuri kaistoille. Itse olen aina pitänyt talvihoitoa (joka on Tampereella viimeiset vuodet ollut ala-arvoista ainakin omalla alueella) ajoradalle maalattujen kaistojen suurimpana haasteena, joten toivottavasti kaistoja ei ”vesitetetä” huonolla talvihoidolla.

  2. Plussia ja miinuksia:

    + : Tamperelaisittain uutta ajattelua

    – : Risteyksissä ei huomiota herättävää maalipintaa, Viinikankadun pohjoispään (toiseksi alin kuva) liittyminen ajorataan

  3. Hyvä Tampere, suuri edistys autovaltaiseen kaupunkiin. Pienenä miinuksena nuo näyttävät kovin itte tehdyiltä. Jos samaa tee-se-itse meininkiä soveltaisi autoilun uusiin ratkaisuihin, esim. surkeasti toteutettu vapaan oikea, niin jatkossa niiden tekemistä voitaisiin vastustaa. Pyöräkaistoissa tämä tarkoittaa aivan samaa: ensimmäinen pilotti ei saa missään nimessä olla jotenkin räkäisty, vaan niin täydellinen että sen hyvyys huomataan heti ja kansa tahtoo lisää (toka alin kuva; kivasti liikennemerkki halkoo pyöräilijän, auts)

    Pompo: mittasitko leveyttä? Oliko se suurin sallittu fillarin leveys 1.25cm?

    1. Minusta taas paras on näissäkin hyvän pahin vihollinen. Mieluummin hyviä ratkaisuja nopeasti kuin täydellisiä vuosien jahkailun jälkeen.

      En tullut mitanneeksi, mutta silmämääräisesti leveys oli vaatimukset täyttävä. Voin jossain vaiheessa vielä käydä mittaamassa.

      1. Leveyden suhteen ongelmia tuolla väylällä aiheuttavat kaivonkannet. Toivottavasti nämä siirtyvät tulevaisuudessa pois kaistan keskeltä. Aikamoista pujottelua välillä nimittäin.

Kommentoi