Mäkisyyden ja mutkaisuuden vaikutus pyörätien laatuun: case Hervannan valtaväylä

Millainen on laadukas pyöräilyreitti?

Pyöräilyväylä laatua voidaan arvioida monin tavoin: leveys, mäkisyys, pinnoite, erottelu jalankulkijoista sekä verkostollinen laatu eli meneekö väylä siellä, missä se on tarpeen, muutamia mainitakseni. Kun arvioidaan pääreittejä, yksi mittari on ylitse muiden: nopeus. Matka-aika kertoo yksiselitteisesti, onko pyöräily kilpailukyinen muihin liikennemuotoihin verrattuna. Matka-ajan säästöjähän käytetään myös laskelmissa, joilla perustellaan liikenneinvestointien tarpeellisuutta.

Autoliikenteessä ylä- ja alamäet eivät juuri vaikuta liikenteen sujuvuuteen. Pyöräilyä jyrkät mäet taas hidastavat merkittävästi. Jyrkät mutkat hidastavat kaikkea liikennettä. Tästä voisi päätellä, että pyörätie kannattaa rakentaa vähintään yhtä tasaiseksi kuin autotie. Valitettavasti näin ei yleensä ole tehty, vaan perinteinen pyörätie polveilee maastonmuotojen mukaan.

Onko Hervannan valtaväylän pyörätie laadukas?

Hervannan_valtavayla_kanjonin_sillalla

Hervannan valtaväylää etelään. Kanjonin sillalla pyöräily on ajoradan reunassa.

Kuten sanottua, matka-aika on mielestäni paras mittari. Hervannan valtaväylää käyttää yli 20000 asukasta, eri kulkumuodoilla,  pääasiallisena reittinään keskustaan. Valtaväylää seuraava pyörätie onkin yksi Tampereen kaupungin määrittelemistä pyöräliikenteen ”laatukäytävistä”, joiden on tarkoitus olla kaikkein laadukkainta pyöräilyinfraa.  Hervannan valtaväylä on rakenteeltaan moottoritiemäinen, 4-kaistainen katu, jolla pyöräily on kielletty. Sen itäpuolella on tavanomainen ”kevyen liikenteen väylä”, joka on pinnoitteeltaan hyvässä kunnossa. Länsipuolella taas on mutkaisempi, osin soratietä kulkeva, luonnonläheinen reitti. Julkaistut pyöräilykartat ohjaavat tälle puolelle, mutta kokemuksen perusteella itäpuoli, jota itse useimmiten käytän, on sujuvampi.

Melko yleisen käsityksen mukaan Hervannan ja keskustan välinen pyöräilyreitti on laadukas. Kestääkö väite kriittistä tarkastelua? Tutkin asiaa empiirisesti, siis pyöräilemällä, joulukuussa 2014. Valitsin työmatkaltani Hervannasta kaupungin keskustaan Hervannan valtaväylän osuuden, joka ylittää moottoritien (valtatie 9). Osuus on selkeä ja ongelmat tulevat sillä esiin. Poljin kolmea eri reittiä, kolme kertaa kutakin, vauhtia jolla juuri ja juuri ei hengästy. Tallensin reitin älypuhelimen Sports Tracker -sovelluksella ja laskin mitatuista ajoista keskiarvot.

Ajoradalla pyöräillen

Hervannan valtaväylän ajorataa

Hervannan valtaväylän ajorataa

Katu on vilkkaasti liikennöity, ja pyöräily ajoradalla on kielletty. Muista reiteistä poiketen ajoin kokeet työmatkan sijaan eräänä aamuyönä. Reitti on suora ja tasainen,  loiva alamäki jatkuu suurimman osaa matkasta. Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdään, että matkavauhti pysyi tasaisena, ilman ylimääräisiä hidastuksia.

8604 ajorata yhteenveto

Ajoradalla.

Lukonmäen puoleinen pyörätie

Pyörätietä Lukonmäen puolella Hervannan valtaväylää

Pyörätietä Lukonmäen puolella Hervannan valtaväylää

Lukonmäen puoleinen pyörätie on se, jota useimmiten käytän. Yhdistetty jalankulku- ja pyörätie edustaa tyypillistä suomalaista pyöräilyinfraa kadulla, jonka varsi on rakentamaton. Reitillä on hyvä asfaltti ja se kuuluu kaupungin korkeimpaan pyöräteiden kunnossapitoluokkaan, joten se on käyttökelpoinen läpi talven.

Tietä ei ole tasattu Valtaväylän tapaan, vaan se myötäilee maastonmuotoja. Lisäksi se ajoittain erkanee kadun reunasta. Moottoritien risteyksessä etäisyyttä kadun keskilinjaan on pahimmillaan 200 metriä. Moottoritie ja sen pohjoispuolinen Vihiojan rotko ylitetään kuitenkin sillalla, joten runsas mäkisyys rajoittuu reitin eteläosaan. Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdään, että tästä huolimatta matkanopeus ei pysy niin tasaisena kuin ajoradalla ajettaessa. Tämä johtuu pienten mäkien lisäksi mutkaisuudesta; alamäessä joihinkin mutkiin on pakko hidastaa.

8604 itäinen pyörätie yhteenveto

Lukonmäen kautta.

Hallilan puoleinen pyörätie

Ulkoilupolkua Hallilassa (Vackerinpuisto). Virallisesti pyöräilyn reitti on viitoitettu tänne.

Karttoihin merkitty ja maastoon viitoitettu reitti on ajalta, jolloin polkupyöräily miellettiin ulkoiluksi eikä liikennemuodoksi. Reitti onkin mm. luonnonläheisempi ja hiljaisempi kuin edellinen vaihtoehto, ja sitä on mukava ajella kiireettöminä kesäaamuina. Sujuvana työmatkareittinä sitä ei voi pitää. Suurelta osin sorapintainen väylä pitää sisällään jyrkkiä mäkiä ja äkkinäisiä mutkia. Moottoritie ylitetään sillalla, mutta sen jälkeen Vihiojalla laskeudutaan laakson pohjalle, mistä on välittömästi kiivettävä ylös.

Korkeus- ja nopeuskäyristä nähdäänkin, että matkavauhti vaihtelee hyvin paljon. Osa mäistä on niin jyrkkiä, että talvikeleillä ajaminen on alamäkeenkin haastavaa. Ylämäet vaativat hyvää kuntoa.

Tampereen raitiotie on linjattu kulkemaan tästä. Muutoksia on siis luvassa lähivuosina.

8604 läntinen pyörätie yhteenveto

Hallilan ja Korkinmäen kautta, osin soratietä.

Vertailu

8604 matka ja aika

Tuloksista nähdään hyvin mutkaisen ja mäkisen reitin vaikutus matkan sujuvuuteen. Pelkästään ajettu matka on jo pyöräteitä pitkin noin 20% pidempi, mutta siihen käytetty aika pitenee Lukonmäen puolella noin 55% ja Hallilan puolella lähes 100%!

Johtopäätökset

Nopeus on selkein laadun mittari. Tutkitulla osuudella voitiin verrata auto- ja pyöräliikenteelle rinnakkain tarjolla olevaa infraa. Pyöräilyinfran laatu osoittautui näin verrattuna heikoksi.

Hervannan pyörätien pitäisi olla Tampereen termein ”laatukäytävä”. Luokitus ei kestä kriittistä tarkastelua. Reitti sisältää osuuksia, joita voidaan yksittäin tarkastellen pitää laadukkaina, mutta kokonaisuus geometrialtaan heikko, ja kiertelee ylimääräisiä lenkkejä paikoissa, joihin pyöräilijöillä ei ole tarvetta mennä. Pyöräilyn kilpailukyky muihin kulkumuotoihin nähden ei ole sillä tasolla kuin se voisi olla. Lisäksi esteettömyysvaatimus ei toteudu.

En ole kellottanut hitaampaa kotimatkaa ylämäen suuntaan, mutta karkeasti arvioiden tämän kahden kilometrin osuuden mutkissa kuluu yhteensä noin 5 minuuttia ylimääräistä aikaa, joka työpäivä.

Lopuksi

Lopuksi vielä kuvasarja Hallilan ja Hervannan välisestä vuoristorataosuudesta. Tämä kohta on paitsi sujuvuus- myös esteettömyysongelma. Pyörää taluttavia näkee usein. Olenpa kohdannut tässä myös talvikelillä metsään suistuneen sähköpyörätuolilla liikkujan sekä käsillä kelattavaa invapyörää kuljettaneen miehen, joka nousi mäkeä 2 metriä kerrallaan ja piti sen jälkeen lepotauon.

Hervannan_valtavayla_Lukonmaki_E_alikulku

Valtaväylän ali, länsipuolelle…

Hervannan_valtavayla_etelaan_1

käännytään etelään, noustaan mäelle…

Hervannan_valtavayla_etelaan_2

korkealle kadun yläpuolelle.

Hervannan_valtavayla_etelaan_3

Seuraavaksi lasketaan alamäki…

Hervannan_valtavaylaa_etelaan_kanjonin_sillalle

kadun alapuolelle, jotta…

Hervannan_valtavayla_kanjonin_sillalla

voidaan sieltä nousta taas kadun tasoon.

YÖ-Rogaining Tampere 2015 – TaPon Yritys

Tämä artikkeli kertoo urheilutapahtumasta, mitkä eivät yleisesti ottaen kuulu Kaupunkifillari-blogin aihepiiriin. Tapahtumassa kuitenkiin pyöräiltiin Tampereen kaupungissa ja kun tarinassa vielä esiintyy kaksi Tampereen Kaupunkifillari-blogin kirjoittajaa, katson sen sopivan täällä julkaistavaksi.

yo_rogaining_juliste_2000pxKisakutsu

Mattia oli houkuteltu osallistumaan kisaan jo viime vuonna. Tällä kertaa aika sopi Matille, joka alkoi kysellä kavereita Tampereen polkupyöräilijät ry:n Facebook-ryhmästä. 8 tuntia fillarilla marraskuisessa Tampereen yössä, mikä voisi olla hienompaa? Ilmoittauduin mukaan heti kun kalenteriin oli raivattu tilaa. Mukaan lupautuivat myös Janne ja Jaakko. Muutama muukin innokas olisi löytynyt, mutta aika ei sopinut. Tuloksena oli neljän miehen joukkue, jonka keski-ikä lienee tasakymmenistä lähimpänä 40 vuotta.

TaPo ei ole urheiluseura, yhdistyksen toimialaa on enemmän arkipyöräily ja liikennepolitiikka. Moni jäsenistämme harrastaa urheilupyöräilyä Kaupin kanuunoiden joukoissa. Matti keksi epäviralliselle urheilujaostollemme perinteitä kunnioittavan nimen: TaPon Yritys.

Mitä on rogaining?

Wikipedian mukaan “Rogaining on Australiasta peräisin oleva suunnistuksen muoto. Kilpailuissa liikutaan 2–5 -henkisillä joukkueilla sarjasta ja kilpailusta riippuen yleensä kahdesta tunnista vuorokauteen. Kilpailijoiden tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä käymällä eri arvoisilla rasteilla haluamassaan järjestyksessä annetun ajan puitteissa.”

Janne kertoi osallistuneensa yhteen juoksu-rogainingiin aiemmin. Muilla ei ollut lajista kokemusta, itse en ollut kuullut nimeäkään. Selvältä kuitenkin näytti, että keskeisin osa kisaa on reitin suunnittelu ja matkan arviointi. Google-haulla tuli vastaan Rajavillit-nimisen joukkueen mainio blogi vuoden 2014 tapahtumasta. Sen lukeminen selvitti pitkälti, mistä hommassa on kyse, ja myös inspiroi minut kirjoittamaan tämän tarinan.

Etukäteisvalmistelut

Ajoimme yhden harjoituslenkin Pyhäjärven ympäri, minkä päätteeksi menimme ensin Rajaportin saunaan ja sitten ravintola Pulteriin suunnittelemaan varustusta ja roolitusta.

Kalustona meillä olisi cyclocross-pyörät, paitsi Matilla suora ohjaustanko. Kisa käytäisiin kaupungissa, ja arvelimme sieltä löytyvän riittävästi rasteja teitä ja katuja painottavalle reitille. Erilaisilla 35-millisillä renkailla mentiin, joten varsinaiseen maastoajoon ei olisi asiaa. Jannella ja Jaakolla olisi ollut maastopyörätkin  ja harkitsimme sellaisten lainaamista minulle ja Matille. Itse kuitenkin vierastin ajatusta lähteä noin pitkään kisaan muulla kuin tutulla ja luotettavalla omalla sotaratsulla, jolla muutenkin ajan niin työmatkat ympäri vuoden kuin maantielenkitkin, kuljetan lasta ja vedän peräkärryä kauppareissuilla ja retkillä.

Tarkoituksena ei ollut juosta ainakaan pitkiä matkoja. Halusin polkea lukkopolkimilla ja lähteä matkaan vedenpitävillä Shimano-pyöräilykengilläni, jotka kyllä SPD-klosseista huolimatta soveltuvat kävelyyn ihan hyvin ja pieneen juoksuunkin välttävästi. Muu joukkue taisi lähteä tavallisilla varsikengillä.

Kokoonkutsuja Matti sai toimia joukkueenjohtajana. Janne oli harrastanut eniten suunnistusta viime vuosina, joten hänelle annettiin siitä päävastuu. Kilpailun järjestäjiltä vuokrattiin karttateline. Minä sain rastien leimaamisen ja samalla päävastuun rastimääreistä ja rastien etsimisestä. Jaakko otti toiset rastimääreet ja myös toisen karttatelineen, eli meillä oli kaksi karttaa esillä ajaessa. Jaakolla oli myös kattavin työkaluvalikoima huoltotarpeisiin, ja koska hänellä oli kokemusta maantiepyöräilystä, lupasi hän pitää vauhtia tieosuuksilla.

Kisapäivä

Sää oli sanalla sanoen harmaa. Lämpötila oli 3-4 asteen paikkeilla, ja pientä sadetta olisi luvassa. Sää oli ollut samanlainen jo useita viikoja, joten ainakin pukeutuminen meni rutiinilla. Etukäteen hieman huolestuttanutta tienpintojen jäätymistä aamuyöllä ei ollut luvassa. Janne oli edellisviikolla kaaduttuaan vaihtanut nastarenkaat ja lähti matkaan niillä, muut luottivat sääenusteeseen. Janne luotti ilmeisesti myös kuntoonsa, sillä kapeatkin nastarenkaat ovat hieman raskaammat.

Joukkue saapui kisakeskukseen reippaasti pyörällä. Kalevan suunnalla asuneet tulivat samaa matkaa, ja itse poljin yksin metsän kautta Hervannasta kisakeskuksena toimineelle Peltolammin koululle. Tavanomaisen työmatkan pyörällä olin sentään jättänyt tekemättä, jotta illalla riittäisi virtaa.

Selkäreppuun pakkasin varapuhelimen, varalampun, paristoja ynnä muuta ohjeissa neuvottua varustetta ja vaatetta. Paremman pyöränlamppuni akku kestää arviolta nelisen tuntia, minkä arvelin riittävän valottomiin osuuksiin, kunnhan käytän valaistuilla kaduilla toista, pienempää valaisintani. Lisäksi virittelin ilman kunnollista kypäräkiinnikettä hieman hankalasti paikalleen asettuneen otsalampun, joka oli kyllä hieman vaatimattoman tehoinen. Pyörän takavalo mukaan luettuna minulla siis oli mukana viisi valaisinta ja kaksi älypuhelinta. Tekninen laji tämä rogaining.

Evääksi pakkasin energiapatukoita ja urheilujuomajauhetta otin annospusseina, tarkoituksena tankata vettä huoltopisteiltä. Yhden täyden pullon pakkasin reppuun ja toisen pullotelineeseen. Näillä pärjättäisiin, kun lisäksi oli tarkoitus pitää yksi ruokatauko jollain huoltopaikoista.

Reitin suunnittelu

Huolellinen reitin suunnittelu on tärkeää.

Huolellinen reitin suunnittelu on tärkeää.

Reitin valinta on kuulemma rogainingin tärkein vaihe. Meillä valintaan vaikutti eniten kalusto. Ilman maastopyöriä oltiin urbaaneja seikkailijoita, jotka pysyvät teillä ja kaduilla niin paljon kuin mahdollista. Emme tähdänneet voittoon, joten oli varaa valita reittiä myös sillä perusteella, mitä mielenkiintoisia paikkoja haluttaisiin nähdä.

Kilpailukartta

Kilpailukartta

Olin ottanut suunnittelua varten mukaan telttapatjan, nuppineuloja ja lankaa. Niin kuulemma on tapana. Saunassa taktiikkaa suunnitellessamme arvelimme sitä turhaksi hifistelyksi, mutta muutin mieleni – onneksi, sillä se oli oikein kätevä tapa mitata rastilta toiselle polveileva reitti. Vielä jos olisi mitannut langan valmiiksi, niin ei olisi tarvinut tehdä sitä kompassin kyljestä löytyvällä 8cm viivottimella.

Heti karttojen näkemisen jälkeen päätettiin kiertää Pyhäjärvi vastapäivään, jättäen Pirkkalan eteläiset metsät koluamatta. Kiertäisimme ensin Pirkkalan pohjoisemmat rastit, sitten Rajasalmen yli Pitkäänniemeen, Tesomalle ja Pispalaan. Keskikaupungilta jatkaisimme reitin koilliskulmaan, Kaupin metsiin, ja sieltä Kaukajärjen kautta etelään Hervantaan. Hervannan eteläpuoliset metsät jätettäisiin väliin ja suunnattaisiin Särkijärven sillan kautta Lahdesjärvelle ja siitä Iidesjärvelle, joissa kummassakin oli 9 pisteen rastit. Matkalla kisakeskukseen poikettaisiin ainakin vielä Pirkahallin suunnalla.

YÖ-rogaining 2015 TaPon yritys, toteutunut reitti

Tämä oli joukkueemme toteutunut reitti. Järjestäjille ennen lähtöä palautettu suunnitelma oli kunnianhimoisempi, mutta muuttui ensimmäisen kerran jo ennen lähtölaukausta.

Suunnitelimme noin 100km reittiä, joka kyllä tuntui melko kunnianhimoiselta. Ensimäinen mahdollisuus lyhentää reittiä olisi keskustassa, jossa voitaisiin tehdä päätös jättää koilliskulman Kauppi käymättä. Toinen mahdollinen cut-out olisi jättää koko Hervanta väliin. Näillä optioilla arveltiin ehdittävän maaliin.

Sitten matkaan!

Lähtöpaikan valomeressä oli suuren urheilujuhlan tuntua. Suuntasimme junaradan ali kohti rastia 7I, kuten tuntui tekevän suurin osa muistakin. Aluksi vaikeinta olikin säilyttää joukkue koossa. Rastin oli jyrkän mäen päällä, missä oli melkoinen härdelli. Jätimme pyörät ja nousimme rastille jalan.

Lähtöhetki lähestyy

Lähtöhetki lähestyy

Korkealla mäellä sijaitseva 3J arvioitiin liian raskaaksi pisteisiin nähden, ja suunnattiin pois kaupungin valoista, kohti 9G:tä. Muutaman kilometrin osuus kuraista soratietä tuntui yllättävän raskaalta. Ehdin jo epäillä kunnon riittävyyttä, sillä olin sairastellut edellisellä viikolla. Syy osuuden raskauteen selvisi vasta jälkikäteen GPS-jälkeä tutkiessa: pehmeän tien lisäksi oli nousua noin 60 metriä, mihin ei tullut kiinnitettyä huomiota karttaa lukiessa. Rastin löytäminen tuotti vaikeuksia. Paikalla oli viitisen joukkuetta, ja aikaa meni kaikilta minuuttitolkulla. Vihdoin lappu löytyi pienen kuusen juurelta.

5Q:n saavutettavuus cyclocross-pyörillä tuntui epävarmalta, joten jätimme sen väliin ja suuntasimme moottoritien pohjoispuolelle. Pimeä reitti löytyi melko helposti ja oli hyvä ajettava. Tässä vaiheessa meno alkoi tuntua paremmalta, ja alkuvaiheen epäilys omasta puolikuntoisuudesta unohtui. Rasti 9H:ta oli etsimässä ainakin kymmenkunta joukkuetta, mistä ilmeni odottamaton ongelma: omalla otsalampulla, jonka valoteho mitataan kymmenissä eikä tuhansissa lumeneissa, ei nähnyt mitään kun joka puolella pyöri silmät sokaisevia valotykkejä. Onneksi myöhemmin ei satuttu vastaavaan härdelliin. Rastin piti olla isossa männyssä, mutta lammella ei kasvanut yhtään sellaista. Lopulta lappu löytyi noin 20-senttisen männyn kyljestä.

Matka jatkui, ja seuraavana kohteena oli 3C. Alunperin oli tarkoitus hakea 5S ensin, mutta muutimme suunnitelmaa. Tässä vaiheessa tapahtui ensimmäinen pummi, kun käännyimme vasemmalle yhtä risteystä liian aikaisin. Palasimme takaisin, ja rasti löytyi mäen päältä valotolpan kyljestä.

5S löytyi tämän jälkeen helposti, vaikkakin vesitorni olikin lähinnä talon näköinen ja korkuinen, eikä toiminut sellaisena maamerkkinä kuin voisi olettaa.

Seuraavaksi suuntana oli Pirkkalan pientalomatto ja Pyhäjärven rannassa, Haikanniemessä sijaitseva 7B, jota kohti suunnattiin pysyen mahdollisimman isoilla kaduilla. Niemenkärjessä oli nätti pieni tanssilava, jota en ollutkaan ennen nähnyt.

Pirkkalan keskustassa – joka siis on olemassa – sijaitseva 5A oli sympaattisen pienen patsaan jalassa, nakkikioskin vieressä. Tämän jälkeen ajoimme ABC:lle (juomapiste B) täyttämään juomapullot ja haukkaamaan välipalaa. Kilometrejä oli takana 20 ja aikaa mennyt noin 1h 40min.

YÖ-rogaining 2015 Pirkkalan keskustassa

Rasti 5A

Keli oli tyyni, vireystila hyvä ja maantieajo tuntui kulkevan, joten päätimme improvisoida ja hakea Hyrsingin kyläkoululla, lähellä lentokenttää sijaitsevan 7J:n, jota ei ollut alkuperäisessä suunnitelmassa. Siitä tulisi ainakin 5 kilometriä yhden rastin takia, mutta tie olisi nopea. 3K jätettiin väliin, ettei tarvitisi tunkata taas yhden korkealta vaikuttavan mäen päälle.

Seuraavaksi suuntana oli Rajasalmen silta ja sen kupeessa pellolla 5M. Koululta jatkui tie eteenpäin, mutta sen laadusta ei ollut tietoa. Hetken epäröinnin jälkeen päätimme ajaa sitä, mikä olikin erinomainen ratkaisu. Tämä Sorkkalantie osoittautui mitä parhaimmaksi maantielenkkireitiksi, jota ehkä tulee ajettua ensi kesänä. Tie polveili mukavasti, ja päällyste oli hyvä. Kalustovalinta osoitti tässä voimansa, kun ajoimme vuorovedolla yli 30km/h keskinopeutta, ohittaen muutamia maastopyörällä liikkuvia joukkueita. Rasti löytyi peltotieltä helposti.

Pirkkala koluttu, kohti Nokiaa ja läntistä Tamperetta

Matka jatkui hyvää maantievauhtia kohti Pitkäniemen sairaalaa. Tässä vaiheessa samalle rastille oli menossa useita joukkueita, niin pyörällä kuin juostenkin, ja rastin 9A etsiminen meni pitkäti jonoa seuratessa. Sairaala-alue oli hieman sekava, mutta ulos löydettiin ja jatkettiin kohti massiivista Pitkäniemen moottoritieliittymää.

5F oli jyrkän mäen päällä. Ajoimme pyörätietä mäen juurelle kohtaan, jossa arvelimme olevamme lähellä rastia, ja nousimme harjulle siitä jalan. Ratkaisu oli luultavasti onnistunut, vaikka ensin lähes pystysuoran rinteen kiipeäminen ryteikössä hieman epäilytti.

Huoltotauolle ei ollut nyt tarvetta, joten jätimme Kolmenkulman huoltoaseman väliin ja ajoimme Kalkun kehätien kautta rastille 9F. Tästä jatkoimme kohti Tesomaa pitkin sorapintaista ulkoilupolkua, josta ainakin Matilla oli ennestään hämärä mielikuva. Reitti olikin oikein mukava ajettava, vaikkei huippunopea.

Tesoman vesitornilla sijainnut 7D oli odotettua vaikeampi löytää. Emme tunne aluetta paljoakaan, ja ainakin minä luulin, että vesitorni näkyy kauas, niinkuin suurelle osaa kilpailualueesta näkynyt Hervannan vesitorni. Tämä torni oli kuitenkin ympäristöineen täysin pimeä, ja kun taivaskin oli musta niin se ilmaantui näkökenttään melkein vasta mäen huipulla. Hämmentävä tunne huomata niin massiivinen rakennelma vasta melkein sen alla. Emme löytäneet parasta reittiä mäelle, vaan kiertelimme hieman turhaan kivistä metsäpolkua pitkin.

Siirtymä 5W:lle tuttuja katuja pitkin meni nopeasti. Oikean kumpareen löytäminen puistikossa kesti hetken. Maasto ei ollut niin avointa kuin kartasta luuli, eikä rastilippu näkynyt kovin kauas.

Leikkipuiston aidassa olut 2E löytyi helposti, kun oli lukenut rastimääreen tarkaan. Tässä vaiheessa homma sujui jo rutiinilla, ja ehdin yleensä lukea seuraavan rastimääreen valmiiksi samalla, kun osa joukkueesta luki karttaa.

Korkealla mäellä sijainnut 5K ja liian kaukana oleva, vähäarvoinen 2I jätettiin ja suunnistettiin suoraviivaista kevyen liikenteen väylää Nokia moottoritien toiselle puolelle, missä 3L odotti uittotunnelin tukkivaunuun kiinnitettynä. Matka sujui hyvin.

Uittotunnelilta ajettiin rantaa pitkin Tahmelan lähteelle. Pimeässä maiseman hahmottaminen oli yllättävän hankalaa, ja meni hieman arpomiseksi, minkä puskan takana se lähde onkaan. Perillä ei sitten ollutkaan epäselvyyttä, sillä rastin 3G vieressä oli kuvausryhmä kirkkaine valoineen. Annoimme pienen haastattelun, joka päätyi viralliselle kisavideolle (linkki jutun lopussa).

Ylös Pispalaan

Tässä vaiheessa oli noustava ylös Pispalanharjulle, mikä tiesi portaita. Palasimme hieman länteen ja nousimme Päivölänkadun portaat. Tällä hieman kiertävällä reitillä portaissa taluttamista oli kohtuullisen vähän ja loppunousu päästiin ajamaan. On myönnettävä, että täällä paikallistuntemus auttoi, sillä Pispalassa kartan tarkkuus ei oikein riittänyt esimerkiksi juuri niiden portaiden hahmottamiseen. Pyykkipuistossa penkin alla sijaitseva 5D löytyi jälleen helposti yksityiskohtaisen rastimääreen ansiosta.

Seuraavat rastit, 2D patsaan vieressä ja 5O Pyynikin näkötornilla haettiin suoraviivaisesti harjun päällä kulkevaa lenkkipolkua ajaen. Näkötornin rastimäärettä ei ehditty edes lukea, sillä siinä vaiheessa menimme usean joukkueen jonossa.

Näkötornilta suunnattiin alas Pyynikin uimarannan suuntaan. Muutaman rastin samaa matkaa mennyt fatbike-kaksikko lähti kuuluisien Pispalan portaiden viertä suoraan alas, mikä näytti minusta melko hurjalta. Taisivat olla paikallisia kun uskalsivat pimeässä kokeilla. Itse ajoimme alas tietä pitkin, mikä oli kierrosta huolimatta erittäin sujuva sekin, nopeuden noustessa yli 50km/h. Jälkikäteen tuli mieleen, että taisimme tässä ajaa ylinopeutta eli rikkoa liikennesääntöjä, mikä periaatteessa oli kielletty kilpailun säännöissä.

Jalkasaaren kärjessä oleva rasti 5T vaati yllättävän pitkän matkan liukastelemista märillä kallioilla. Täällä paikallisella nuorisolla on ollut tapana kokoontua keväisin julimaan koulun loppumista. Itse muistelen käyneeni Jalkasaaressa viimeksi joskus 90-luvun lopulla, kun silloinen tyttöystäväni (nykyinen vaimoni) oli kirjoittanut ylioppilaaksi. Muistikuva kallioista oli niin hämärä, ettei siitä ollut apua ja aikaa liukasteluun meinikin melko paljon.

Tässä vaiheessa myös huomattiin, että Jaakolla mukana ollut toinen rastimäärelappu oli vettynyt paperimassaksi. Ilmeisesti se A4-kokoinen muovitasku, joka unohtui kisakeskukseen, olisi tarkoitettu tätä lappusta varten. Minun paperini oli vielä lukukelpoinen. Katastrofin välttämiseksi se käärittiin ylimääräiseen karttamuoviin, mistä tuli hieman kömpelö, mutta lukukelpoinen mytty, joka juuri ja juuri mahtui takin rintataskuun. Jannen päävalaisimesta loppui akku, ja hän laittoi sen lataukseen mukaan ottamalla powerbankilla. Tähän hätään mukana olleelle varalampulleni löytyi käyttöä. Kaupunkiin oltiin suuntaamassa, joten suuremmalle valoteholle ei hetkeen olisi tarvetta.

Vähäarvoiset 3A ja 2C jätettiin kiertämättä, ja suunnattiin suoraan Ratinan kumiankkapatsaalle, mistä 3F löytyi helposti. Siitä ajettiin rantaa pitkin ja Hämeensillan ali, tapahtuman mainoskuvissakin esiintyvälle Koskipuiston patsasrastille 5N.

Kaupungin yössä

Nyt oltiin tutussa ja valaistussa keskustassa, ja eteneminen oli helppoa. Tunnelmaa voisi kuvailla lievästi surrealistiseksi; yöksi hiljentyneellä kaupungilla liikkui lähinnä takseja, baareista kotiin suuntaavaa pikkujouluväkeä ja sitten näitä valomatoja, jotka koostuivat 2-5 kilpailunumerolla varustetusta pyöräilijästä tai juoksijasta.

¾ joukkueesta asuu Kalevan kaupunginosassa, joten Saukonpuiston suihkulähteen 2C ja Kiovanpuiston kahden neidon patsaan 7C haettiin helposti. Kalevan viuhkamainen asemakaava sekoittaa helposti suuntavaiston päivisinkin. Niin nytkin, mutta lähinnä seurasinkin muuta joukkuetta.

Tähän kohtaan oli suunniteltu ruokatauko Kalevan ABC:lla. Matkaa oli takana neljä ja puoli tuntia, ja mittarissa jo 57km. ABC oli täynnä kuraisia pyöräilijöitä. Syömisen ohessa Jaakko ja Matti korjailivat Matin vaihteita, jotka olivat alkaneet tökkiä. Suurempaa murhetta ei tähän mennessä ollut tullut, kunto tuntui hyvältä ja kalusto toimi Matillakin pienen säädön jälkeen. Aikataulusta oltiin kuitenkin sen verran jäljessä, että Hervannassa käyminen alkoi näyttää epätodennäköiseltä.

Takaisin metsiin ja Kauppiin

Tauon jälkeen suunnattiin kohti Kauppia. Rasti 9B oli Tuomikallion ilmatorjuntakanuuna, jota en ollutkaan vielä koskaan nähnyt, vaikka joskus alueella liikunkin. Näin myöhään yöllä valaistus oli sammutettu, ja kaikille jossain määrin tutut Kaupin lenkkipolut näyttivät pimeänä hieman erilaisilta. Yleensähän näillä liikutaan joko päivällä tai iltaisin, jolloin polut on valaistu. Kanuuna toki löytyi ja siitä jatkettiin kohti Niihaman majaa. Sinne ajettiin suoraan nopeaa tietä, jättäen väliin vähäarvoiset ja hitaaksi arvioidut 2H ja 3O.

5G sijaitsi Niihaman majalla, joka oli myös huoltopiste. Huollolle ei ollut tarvetta, joten haimme vain rannassa nuotiopaikalla olleen rastin ja jatkoimme suoraan siirtolapuutarhalle, missä 7L löytyi melko nopeasti käyttäen maamerkkinä paikan ainoaa mökkiä isompaa rakennusta. Rastilla kohdattiin joukkueita, joilla oli mennyt sen löytämiseen kauan – määre “silta” hämäsi joitain, kyseessä kun oli melko huomaamaton siltarumpu ja alueella oli myös puisia siltoja.

Aikaa oli enää kaksi ja puoli tuntia, ja olimme nyt hyvin kaukana maalista. Pudotimme Mannerheimin patsaalla sijaitsevan 5C:n pois suunnitelmasta. Kaukaisin 7G ei missään vaiheessa ollut edes harkittavien rastien joukossa. Menimme siis suoraan 3S:lle. Jälkikäteen on helppo sanoa, että tämä oli virhe ja väharvoinen rasti olisi kannattanut jättää väliin. Se sijaitsi ratsastustallien lähellä, ja sinne johti liukas, savinen ratsastuspolku. Kulku oli hidasta ja kaiken lisäksi Jannen vaihteisiin tuli jotain vikaa.

Kalusto-ongelmia ja reittiratkaisuja

Kun kuravellistä oli selvitty, jatkettiin kehätien toiselle puolelle Koilliskeskukseen ja sieltä asuinalueen keskelle, missä 7E oli yllättävän korkealla kumpareella. Tässä vaiheessa iski kisan pahin, jopa maaliin pääsyn vaarantava ongelma: Jannen edellisellä rastilla jumittunut vaihdevaijeri katkesi, ja pyörä jäi pysyvästi suurimmalle vaihteelle. Minun kiipeillessäni kalliolla Jaakko ja Janne yrittivät korjata ongelmaa. Jaakon varaosavalikoimasta ei löytynyt vaihdevaijeria, joten pyörään valittiin yksi vaihde ja vaijeri kiristettiin kiinni runkoon teipin ja nippusiteiden avulla. Janne siis polkisi sinkulalla lopun matkaa. Ehkä suunnitelmia pitäisi hieman helpottaa ja suuria ylämäkiä pitäisi välttää vielä enemmän kuin tähän asti.

Tarkkaavainen lukija voi tässä kohtaa kysyä, miksi me jonkin verran pyörätekniikkaa tuntevat ihmiset teimme hankalan teippivirityksen. No, tässä vaiheessa aamuyötä paremmat ratkaisut eivät muistuneet mieleen. Vastaisen varalle: jos vaihdevaijeri katkeaa kesken matkan, säädä ketju isommalle rattaalle takavaihtajan H-ruuvilla.

Tällä välin Matti oli laskeskellut jäljellä olevia reittivaihtoehtoja. Kello oli jo 4. Todettiin viimeistään nyt, että Hervantaan ei ehditä, vaikka minä Suolijärven lähellä asuvana olisin osannut ajaa reitin 7H – 5P – 5B – 2A – 9E ilman karttaakin. Samaten karsittiin reitistä vähäarvoiset 3H, 3E ja 2K. Päätettiin kuitenkin vielä hakea Kaukajärveltä 7H ennen kohti länttä kääntymistä. Sinne päästäkseen piti ensin löytää pois hieman sekavalta pientaloalueelta, mikä onnistui pimeässä parhaiten kuuntelemalla moottoritien ääntä. 9-tietä seuraten ajettiin pyörätietä Kaukajärven liittymään asti, ja siitä Juvankatua koululle. Koulun pihassa vaati hieman arpomista löytää Isolammelle menevä polku, jouduimme kertaalleen umpikujaan rivitalojen väliin. Sillä välin kun etsin Matin kanssa rastia rantapusikosta, Jaakko ja Jannen korjailivat taas pyörää.

Sitten tehtiin mielestäni kisan omaperäisin reittiratkaisumme ja päätettiin ajaa pitkä siirtymä suoraan 9E:lle Lahdesjärven uimarannalle. Hallilan puolelle jäänyt 2F sivuutettiin korkeuseron takia. Tällä tavalla pysyttiin Kaukajärvi-Särkijärvi-murroslaakson pohjalla ja vältettiin suuret nousut Hervantaan, Janne kun joutui yksivaihteisineen taluttamaan jyrkissä ylämäissä. Ajettiin siis ensin laskettelukeskukselle, missä päätin oikaista hyppyrimäen juurelta välttääksemme turhan ylämäen. Se oli pieni virhe, sillä reitti oli kuraisempi kuin luulin. Muuten matka jatkui joutuisasti siitä Hervannan valtaväylän alin ja sähkölinjaa seuraten Lahdesjärvelle.  Reitti oli minulle tuttu ja tien päivän kunto tiedossa, sillä olinhan ajanut juuri tästä illalla, matkalla kotoa kilpailukeskukseen. Loppureitti kohti uimarantaa vaikutti pimeässä siltä, että suoraan rastille suunnistaminen olisi saattanut olla vaikeaakin ilman paikallistuntemusta. Itse rastin sijainti ei silti olisi jäänyt epäselväksi, sillä jo lähestyessämme sähkölinjaa pitkin Lahdesjärven toiselta puolelta näkyi vastarannalla iloinen valoshow. Tämä lienee niitä rasteja, jotka lähes kaikki hakivat.

Ratkaiseva viimeinen tunti

Aikaa oli tasan tunti, alettiin elää ratkaisevia hetkiä. Olimme takaisin suunnitellulla reitillä, ja jatkoimme suunnitelman mukaan Iidesjärven lintutornille, missä odotti 9 pistettä ja hieman savisella pellolla liukastelua. Jannekin pysyi taas yksivaihteineen paremmin vauhdissa mukana, kun poljettiin kaupunkiolosuhteissa. Siirtymään 9E:lle meni silti 17 minuuttia. Aika alkoi käydä vähiin, ja matka alkoi jo painaa jaloissa. Energiaa tuntui silti riittävän tarpeeksi jatkamaan suunnitelman mukaan.

Matin uudet kengät kisan jälkeen

Matin uudet kengät kisan jälkeen

5H oli luontevasti reitin varrella, ja löytyi melko helposti, vaikka olikin vähän piilossa sillan kaiteessa. Aikaa oli enää 34 minuuttia, ja päätimme unohtaa 2J:n Hatanpään arboretumissa. Pojimme nopeaa Viinikankatua etelään Lahdenperänkadulle ja siitä Härmälään. Uimarannalla oleva 3R päätettiin hakea, vaikka se tarkoitti taas kiipeämistä ylös rannasta. Laiturin kyljestä löytynyt rasti leimattiin ajassa 07:40.

5V Härmälässä Pirkkahallin lähistöllä oli hieman hankalassa paikassa, mutta löytyi onneksi nopeasti. Tämä muuten oli alunperin tarkoitus hakea heti kisan alussa, eli oli se ensimmäinen reittimuutos. Rantapusikossa sijaitsevien pitkospuiden löytäminen olisi voinut viedä enemmänkin aikaa, ja sitähän ei enää paljoa ollut. Pienellä riskillä mentiin jo, viimeinen rasti leimattiin ajassa 07:46.

Enää oli jäljellä 14 minuuttia ja siirtymä kisakeskukseen. Ja nyt oli selvää, että sehän riittää. Alkoi olla voitajafiilis. Vielä olisi toki ollut mahdollisuus tunaroida ja olla löytämättä moottoritien ja rautatien alikulkua, joka oli mahdollista vain yhdessä paikassa. Peltolammille ajettiin kuitenkin ilman ongelmia, noustiin vielä raskas viimeinen mäki ja leimattiin maalirasti ajassa 07:53:57.

Maalissa!

Maalissa! TaPo:n yritys 2015: Jaakko Valaskivi, Janne Takala, Matti Koistinen ja Heikki Kerppilä.

Yhteenveto

Ajankäyttö onistui ensikertalaisilta suorastaan ällistyttävän hyvin. Aikaa jäi yli vain noin 6 minuuttia. Tuloksella 203 sijoituimme mukavasti fillarisarjan sijalle 29-30. Matkaa tuli mittariin noin 96 kilometriä. Linnuntietä reittimme olisi ollut 62,8km.

Rastien NFC-leimaus toimi moitteetta Sony Experia Z3-puhelimellani. Valmistaja lupaa sen olevan sateenkestävä, joten hankalia sadesuojuksia ei tarvittu. Akkukin riitti koko kisaan. Siltä varalta, että akku loppuu kesken, olin rekisteröinyt järjestelmään toisenkin puhelimen. Se sai pysyä muovipussissa repun pohjalla.

Emme olleet aiemmin urheilleet tällä joukkueella, mutta porukan kuntotaso osoittautui riittävän samanlaiseksi, niin ettei joukkueessa ollut heikkoa lenkkiä. Sijoitus oli yllättävän hyvä, mikä tosin oli osittain kotikenttäedun ansiota.

Yhteenvetona: hieno reissu kaiken kaikkiaan.

Linkkejä