Baana Hervantaan

eli Ratikka on pyöräilyhanke, osa 3

Raitiotien rakentaminen on ainutkertainen tilaisuus luoda huippuluokan pyöräilyn pääväylä keskustan ja Hervannan välille. Raitiotien rakentamiskustannuksissa ei ole huomioitu pyörätien kustannuksia. Pyörätie tulee rakentaa raitiotien rakentamisen yhteydessä.

Raitiotien yhteydessä on suunniteltu myös pyörätiet olemassaolevien pyöräteiden tilalle. Ratikan rakentaminen kuitenkin paikoin jopa huonontaa nykyisiä pyöräteitä, eikä korvaavia yhteyksiä rakenneta ratikan budjetista.

Laadukas pyörätie on Pyöräliikenteen suunnitteluohjeen mukaisesti turvallinen, suora, jatkuva, vaivaton ja miellyttävä. Hyvä pyörätie on eroteltu sekä autoliikenteestä että jalankulusta. Risteykset ajoratojen kanssa tulee tehdä pyöräilijän turvallisuutta korostaen, mutta pyöräilyn sujuvuutta heikentämättä. Laadukas pyörätie on niin leveä, että kaksi pyöräilijää mahtuu kulkemaan samaan suuntaan rinnakkain. Pyörätiellä ei ole kulkua hidastavia tai suunnistamista haittaavia mutkia tai mäkiä. Laadukas pyörätie houkuttelee kulkemaan arkimatkat pyörällä.

Nykyinen keskustasta Hervantaan kulkeva pyöräväylä sisältää matkaa turhaan pidentävää kiertelyä ja liian jyrkkiä mäkiä, jotka ovat jopa este huonokuntoisille. Jotta pyöräily Hervannan ja keskustan työpaikka-alueiden välillä olisi kilpailukykyinen vaihtoehto muiden liikennemuotojen rinnalla, reitin on oltava erittäin laadukas. Yhdistämällä työt ratikan rakentamiseen voidaan vähentää muulle liikenteelle aiheutuvia haittoja ja säästää kustannuksissa. Siksi Tampereen polkupyöräiljät ry:n tavoitteena on, että Baana Hervantaan rakennetaan yhtä aikaa ratikan kanssa.

Ratikka on pyöräilyhanke -kirjoitussarjan seuraavassa osassa käydään baana läpi osuus osuudelta. Lue myös edelliset osat.

Tämä teksti on myös ensimmäinen osa kuntavaaleja pohjustavaa Teesit 2017 -kirjoitussarjaa.

Tullin alueen yleissuunnitelma

Kaupunki esitteli Tullin alueen viimeisimpiä suunnitelmia yleisötilaisuudessa 28.5.2015. Alueesta on aiemmin esitetty erilaisia analyyseja ja visioita. Yleissuunnitelman tarkoituksena on olla kokoava koko alueen kattava suunnitelma, jonka perusteella voidaan laatia yksityiskohtaisempia asemakaavoja ja katusuunnitelmia, eli edetä kohti konkreettista toteuteuttamista.

Vaihtoehto 1

Vaihtoehto 1

Alue pitää sisällään Tullin kaupunginosan lisäksi Tampereen yliopiston ja Tampere-talon. Viereisen rautatieaseman kehittämistä suunnitellaan Asemakeskuksen hankkeessa, ja vieressä on vielä kaupungin suurista kehityshankkeista rautatien päälle suunniteltu kansi ja Monitoimiareena. Kaupungin tulevaisuuden kannalta aivan keskeinen kokonaisuus on siis kyseessä.

Miltä suunnitelma sitten näyttää pyöräilijän näkökulmasta? Lyhyesti: hyvältä, suorastaan erinomaiselta.

Pinninkatu Varastokadun liittymästä pohjoiseen

Pinninkatu Varastokadun liittymästä pohjoiseen. 4m leveä pyörätie on erotettu leveistä jalkakäytävistä mm. värillisellä pinnalla.

Pyöräilylle uusi pääreitti, autot maan alle

Liikenneverkkosuunnitelma.

Suuri osa kaduista muuttuu autottomiksi, tai vain huoltoliikenteelle sallituiksi kaduiksi, joilla pyöräily on sallittu. Autot ohjataan alueen sisällä parkkiluoliin ja kellareihin, joita siellä jo on ja joita on suunnitteilla lisää. En perehtynyt autoliikenteen järjestelyihin sen tarkemmin.

Pinninkadusta suunnitellaan pyöräilyn pohjois-eteläsuuntaista pääreittiä. Tämä onkin pyöräilijän näkökulmasta suunnitelman varsinainen helmi, sillä laatutaso on pääreitin mukainen: 4,0m leveä  erillinen pyörätie, erilliset jalkakäytävät, katupuut ja pyörätelineet. Myös reitin valaistusta ja muuta katuympäristön suunnittelua oli mietitty erityisesti pyöräilyn näkökulmasta.

Pinninkatu pyöräilykatuna, poikkileikkaus.

Näillä eväillä reitistä tulee varmasti erittäin miellyttävä pyöräily-ympäristö verrattuna Ratapihankatuun, joka on tulevaisuudessa vielä nykyistä selkeämmin autokatu.

Pinninkatu jatkuisi suunnitelmassa yliopiston alueen halki etelään. Reittiä olisi tarkoitus jatkaa myös pohjoiseen Tammelan puolelle, mutta se ei kuulu enää tähän suunnitelmaan.

Ylityksiä ja alituksia

Alueen keskeisiä ongelmia on ollut liikenneväylien estevaikutus; rautatie katkaisee yhteyden keskustaan, ja Itsenäisyydenkatu yhteyden Tammelaan.

Itsenäisyydenkadun ylitys

Mahdollisuus Itsenäisyydenkadun turvalliseen ylittämiseen Tullikamarin aukion kohdalla on ollut pitkäaikainen ongelma. Paikalla muinoin ollut suojatie oli vaarallinen, ja sen poistuttua vaihtoehtoina on ollut pitkä kiertomatka tai juokseminen nelikaistaisen kadun yli ilman suojatietä. Paikalle suunniteltiin aikoinaan mm. alikulkua, joka osoittautui sekä kalliiksi että epäkäytännölliseksi.

Raitiotien myötä autojen määrä katuosuudella vähenee, ja erityisesti bussit poistunevat joitain pitkän matkan linjoja lukuun ottamatta lähes kokonaan. Ylitys onkin päätetty ratkaista yksinkertaisesti tasossa. Pinninkadun kohdalle rakennetaan suojatie raiteiden ja jäljelle jäävän kahden autokaista yli. Autojen nopeusrajoitusta alennetaan, ja sen noudattamista edistetään korotettulla suojatiellä. Tällaista ratkaisua käytetään nykyäänkin joissain kohteissa Tampereella, joten uskoisin sen toimivan tässäkin.

Viinikankadulle kansi?

Kanjonissa kulkevan Viinikankadun päälle suunniteltu kansi yhdistäisi Yliopiston alueen ja kadun itäpuolelle suunnitellun uuden korttelin. Toisessa vaihtoehdossa kantta ei ollut, mutta yhteystarve oli tunnistettu ja ratkaistu sillalla.

Uusi tunneli rautatien ali Åkerlundinkadulta?

tullin_yleissuunnitelma_veturitallin_silmukkaramppi_2015-05

Åkerlundinkadulta pääsisi sekä rautatien ali että yli.

Åkerlundinkadulta oli suunniteltu tunnelia rautatien ali Suvantokadulle. Tästä pääsisi sopivasti Tuomiokirkonkadun uuden kävelykadun eteläpäähän. Samasta kohtaa tulisi myös ramppi ylös kannelle, jota suunnitellaan rautatien päälle.

Eteläisen veturitallin eteen oli suunniteltu näppärän näköistä silmukkaramppia, jota pitkin pyöräilijä pääsisi laskeutumaan uuteen tunneliin.

 

Pyöräpysäköinti

Pyöräpysäköinnin tarve on valtava, onhan alueella yliopisto ja rautatieasema. Asiaan vaikutti olevan kiinnitetty huomiota niin rakennusten yhteydessä kuin yleisillä alueillakin. On ilmeistä, että kaduille ei mahdu tarpeeksi telineitä, vaan myös rakenteellista pyöräpysäköintiä tarvitaan. Sellaista oli luonnosteltu useampienkin uudisrakennusten yhteyteen. Esillä olleissa kuvissa näkyi mm. Hollannissa käytettyjä kaksikerroksisia pyörätelineitä.

Ratikka on pyöräilyhanke

header1_1_2

Keskiviikkona pidetyssä ratikkahankkeen sidosryhmätyöpajassa nousi esille vahvasti se, että ratikka on merkittävä pyöräilyhanke.

Nettikyselyssä 780 vastaajaa (5.5.) olivat toivoneet kaduille eniten sujuvia pyöräilyjärjestelyitä. Tämä nousi esille myös lähes jokaisessa työpajapöydässä.

Peruslähtökohtana ratikan suunnittelussa on se, että busseja ja ratikkoja ei tulla pahemmin näkemään samoilla kaduilla. Kadun poikkileikkauksessa ratikka vie noin 8 metriä ja pysäkkien kohdalla 13 metriä. Tila tulee siis muille toiminnoille kaduilla vähenemään merkittävästi.

Katutilaohjeessa on huomioitava pyöräily

Hanna Montonen kertoi, raitiotienkatujen ympäristöohje on juuri valmistumassa. Tähän ohjeeseen pitäisi ehdottomasti päästä tutustumaan pyöräilynäkökulmasta. Keskustankatutilaohje määritti monia pyöräilyynkin vaikuttavia asioita ja ratikan katutilaohjeella on sama vaikutus. Esittelyssä mainittiin, että katutilaohjeessa tullaan noudattamaan surullisen kuuluisaa SURAKU-ohjetta, joka on Helsingin lahja Suomen pyörätieverkon reunakivittämiseksi.

Katutilaohjeen luonnoksia ei tilaisuudessa esitelty. Siinä tulisi mielestäni esittää seuraavat kohdat pyöräilyyn liittyen:
1) ei reunakiviä pyöräteille
2) pyörätiet on eroteltava istutusrivillä tai tasoerolla jalankulusta. Tampereella on jo nähty, ettei kiviraitaerottelu tai maaliraita ei toimi.
3) pyörätie tulisi merkitä siniseksi värjätyllä asfalttibetonilla sen kulkiessa risteävän ajoradan poikki

Yleissuunnitelmat

Tilaisuudessa kuitenkin esiteltiin 1:1000 mittakaavassa olevia yleissuunnitelmia. Niissä on linjattu jo hyvin moni asia, kuten katutilan jako. Näihin lienee hyvin hankala perustella muutoksia enää katusuunnitelmavaiheessa, joka käynnistyy tänä kesänä. Katusuunnitelmat tehdään kaikista ratikkakaduista ja Ari Vandell lupasi, että kaduista käydään normaalimpaa detaljoidumpi palauteprosessi.

Mitä suunnitelmista sitten selvisi? No ainakin se, ettei pyöräilyreittien jatkuvuutta oltu mietitty ihan loppuun saakka. Eikä kohteita minne pyörällä pitää päästä. Esimerkiksi Pirkankadulla Metson ja Pyynikin uimahallin saavutettavuuteen liittyy vielä erittäin isoja ongelmia. Suunnitelmissa ei ollut kadun pyöräilyoloihin tulossa mitään edistystä. Tästä antoi moni tilaisuudessa palautetta. Nykyisinhän Metson pyöräparkkin ei voi laillisesti pyöräillä.

Risteyksien suunnitteluun on panostettava

Itsenäisyydenkadulle on tulossa pyörätie ainoastaan pohjoislaidalle (jos muistan oikein). Ratikka vie kadusta tulevaisuudessa kaksi eteläisintä kaistaa. Salhojankadun risteyksestä annoin varsin detaljoitua palautetta, sillä siinä ei oltu mitenkään huomioitu pyöräliikennettä kadun yli. Salhojankadulla pyöräily tulisi ohjata selkeästi ajoradalle. Muutoksena nykytilanteeseen Salhojankadun liittymä moottoriajoneuvoille etelästä Itsenäisyydenkadulle tullaan sulkemaan.

Itsenäisyydenkadun ja yliopistonkadun risteyksessä oli perinteinen pyörätiesuunnittelun kukkanen: pyöräilyn ja jalankulun erottelun lopettaminen nimenomaan risteysalueella. Tästä surkeasta tavasta pitäisi päästä pikimmiten eroon. Toivottavasti suunnittelijat tutustuisivat hieman paremmin Liikenneviraston Jalankulku- ja pyöräväylien suunnitteluohjeeseen ja Helsingin uusiin tyyppipiirroksiin.

Itsenäisyydenkadulla pyöräilyn kannalta ehkä merkittävin asia on Pinninkadun jatkaminen pyöräilyn laatukäytävänä Yliopistolta Tammelan puolelle.

Kalevan bulevardeilla olisi tilaa

Kalevan halkaisevat Teiskontie ja Sammonkatu ovat autoajan kaupunkisuunnittelun tuotoksia. Ja se näkyy niiden massiivisessa koossa. Näiltä kaduilta tila ei lopu kesken, Sammonkadun poikkileikkaus on huikeat 40 metriä. Luulisi näille kaduille sopivan myös hyvien pyöräteiden.

Teiskontielle on tulossa pyörätie myös pohjoislaidalle. Isoja ongelmia suunnitelmissa on Ilmarinkadun, Teiskontien ja Uimalankadun risteyksessä (eli nk. ABC:n risteys). Se on nykyiselläänkin aikamoinen härdelli. Tilannetta selkeyttäisi merkittävästi jos Ilmarinkadulla rakennettaisiin yksisuuntaiset pyörätiet. Tämä voitaisiin helposti tehdä kun kadun mitoitusnopeutta laskettaisiin. Kadulla ei myöskään kulje raskasta liikennettä, joten se voisi olla paljon nykyistä kapeampi.

Yksisuuntaiset pyörätiet Ilmarinkadulla tekisivät Teiskontien risteyksestä paljon selkeämmän ja pyöräiljät voitaisiin ohjata suoraan Uimalankadun ajoradalle. Risteyksen ongelmana voi olla myös se, että valtaosa pyöräilijöistä jatkaa Teiskontietä pitkin kohti keskustaa. Moni ei ehkä hahmota pääreitin kulkevan Ilmarinkadun kautta kohti Rongankadun tunnelia, jos se ei näytä pääreitiltä.

Sammonkadun etelä- ja pohjoislaidoille oli merkitty 2,5 metriset kaksisuuntaiset pyörätiet. Tämä ei ole toimiva ratkaisu. Pohjoislaidalle pitää saada vähintään 3,5 metrinen kaksisuuntainen pyörätie, sillä siinä kulkee Kangasalan laatukäytävä. 2,5 metriä ei ole nykyisillä liikennemäärillä, tulevista nyt puhumattakaan.Vaihtoehtoisesti kadulle voitaisiin tehdä 2,5 metriset yksisuuntaiset pyörätiet. Itä-Berliinissä on paljon vastaavien bulevardien laidoilla yksisuuntaiset pyörätiet ja ne toimivat kohtuullisesti. Tampereella tosin ei kannata pyörätiejärjestelyiden yksisuuntaistamista aloittaa Sammonkadulta.

Laatukäytävän jatko Sammonkadun länsipäästä kohti Rongan tunnelia oli myös autuaasti unohdettu. Suunnitelmista ei käynyt selvillä mennäänkö nykyistä sakkokierrosreittiä Sampolan nurkilta Ilmarinkadulle ja sieltä vasta kohti Rongan tunnelia (kyllä, tämä on nykyinen virallinen reitti!) vai jotain muuta reitti.

Vaihtoehtoja on oikeastaan kaksi: Jatketaan laatukäytävätasoista pyörätietä Salhojankadulle saakka, josta käännyttäisiin pohjoiseen tai sitten reitti linjataan kulkemaan Tammelan stadionin eteläpuolitse.

Tilaisuudessa puhuttiin myös mahdollisesti pyöräilyyn keskittyvästä ratikkasuunnitelmien keskustelutilaisuudesta. Toivottavasti tämä järjestyy, sillä moni asia voitaisiin suunnitella paremmin ilman, että se maksaisi euroakaan lisää.

Miten Kriittisen reitti valittiin?

 

Ensiksi pitää tankata, jotta jaksaa ajaa kriittisesti.

Ensiksi pitää tankata, jotta jaksaa ajaa kriittisesti.

Eilen käynnistimme säännölliset Kriittiset pyöräretket Tampereella. Kriittisiä on Tampereella järjestetty eri tahojen toimesta aiemminkin, mutta ne ovat olleet yksittäisiä tapahtumia. TAPO ottaa nyt kopin ja ryhtyy järjestämään muutaman kriittisen pyöräretken joka vuosi. Tilausta näyttää olevan; eilen laskimme 133 henkeä Laikun lavalla, jonne reitti päättyi. Palaute oli positiivista, pyöräilystä ajoradalla isossa ryhmässä nautittiin ja aurinko paistoi. Laikun lavalla oli tarjolla vielä hyvää musaa, joten kaiken kaikkiaan onnistunut tapahtuma. Paikalla oli myös Aamulehti.

Eilen teemana oli työmatkareitit. Reitti kulki niillä kaduilla, joissa pyöräily on erityisen hankalaa:vellamonkatu

Vellamonkatu (joka on nyt kaivettu auki) on suunniteltu surkeasti. On käsittämätöntä, että vielä viime kesänä on rakennettu noin huono ratkaisu. Kadulla on hiljainen autoliikenne, mutta vilkas pyöräliikenne. Kadulle sopisi loistavasti pyöräkaistat, joilla kadun liikenne saataisiin selkeäksi ja turvalliseksi. Esimerkiksi Vellamonkadun ja Pinninkadun risteys (kuvassa) on todella vaarallinen. Siinähän Vellamonkatua ajava pyöräilijä on kuvan suunnasta tullessa väistämisvelvollinen risteyksessä olevaan autoon nähden. Pyörät kaistoillensa ja homma olisi selkeää.

Itsenäisyydenkadulla on Euroopan kapein kaksisuuntainen pyörätie.

Itsenäisyydenkadulla on Euroopan kapein kaksisuuntainen pyörätie.

Itsenäisyydenkatu on katutilana aika karmea ja sen pyöräily on jätetty suunnittelematta. Se uhkaa katkaista pääsyn Hämeenkadulle ensi kesänä (toivottavasti) tuleville pyöräteille. Itsenäisyydenkadulle pitää nopeasti tehdä suunnitelmat erotelluiksi pyöräteiksi ja autoliikenteen rauhoittamiseksi.

Rautatienkatu on karmiva esimerkki Tampereen liikennesuunnittelusta. Kääntyminen Itsenäisyydenkadulta Rautatienkadulle on pyöräilijälle täysin mahdotonta. Yhdistetty kevyenliikenteen väylä loppuu rautatieaseman edustalla ja jatkuu taas pysäköintilaitoksen kohdalla. Tällekin kadulle olisi simppeli lääke: yksisuuntaiset pyörätiet. Tilaa kyllä on.

kriittinen_130513_rautatienkatu

Rautatienkatu

Tampereen valtatie / Viinikan härdelli ovat autokaupungin tuotoksia, joissa pyöräilijät ja jalankulkijat on työnnetty pois alta. Risteysalueella on myös hyvät mahdollisuudet jäädä konkreettisesti autojen alle. Alueen uudistamista suunnitellaan. Viime syksynä esillä olleissa yleissuunnitelmissa pyöräilijät oli pistetty sakkokierroksille ja jyrkkien mäkien alla odottaviin tunneleihin. Perusajatus pyöräilijöiden pistämisestä tunneleihin Viinikan härdellissä on hyvä, toteutus pitää suunnitella paremmin. Autoliikenteen järjestelyihin yleissuunnitelmassa oli kyllä paneuduttu suurella vaivalla, mutta risteyksen pyöräilyliikennettä niissä ei mainittu kuin muutamalla sanalla.

Liikenneinsinöörit olivat myös keksineet, että risteyksen yli pitää rakentaa silta pohjoisesta etelään meneville autoille. Mahtavaa, että saadaan keskustan läheisyyteen Lakalaivan iki-ihanaa autosilta-arkkitehtuuria. All Bright Tampere!

Kerrankin pyöräilijöillä on hyvä ja selkeä reitti Hatanpään valtaväylällä

Kerrankin pyöräilijöillä on hyvä ja selkeä reitti Hatanpään valtaväylällä

Hatanpään valtatielle, Hämeenkadulle ja Hämeenpuistoon sopii kaikille tuo sama vanha lääke: yksisuuntaiset pyörätiet. Hämeenpuiston pohjoisosassa Metson ja Näsinpuiston välillä voisi toimia myös pyöräkaistat. Hämeenpuiston keskellä kulkeva bulevardisysteemi on huono, hidas ja vaarallinen. Ja se on hyvä varata kaupunkitapahtumille.

kriittinen140513_aleksis_kiven_katu

Tähän pyöräkaista!

Aleksis Kiven kadulle maalattiin jalkakäytävälle toissakesänä viiva erottelemaan pyöräilijät jalankulkijoista yhden korttelin matkalle. Jalkakäytävän muuttaminen tuolla tavoin pyörätieksi oli lyhytnäköistä ja huonoa liikennesuunnittelua. Aleksis Kiven kadusta ollaan tekemässä tulevaisuudessa pyöräilyn etelä-pohjoissuuntainen pääväylä Kuninkaankadun sijaan. Se on hyvä ajatus. Mutta väylä pitää toteuttaa kunnolla. Tässä tapauksessa se olisi vielä halpaa ja helppoa: tehdään kadulle pyöräkaistat.

Kuten yllä huomaa, niin reitin suunnittelu oli meille aika helppoa. Kaikki isot väylät keskustaan ja keskustan läpi tarvitsevat vielä merkittävästi kehittämistä, jotta pyöräily sujuu. Yksi Puutarhakatu-Rongankatu ei riitä, sillä harvan työpaikka on kadun tämän kadun varrella.

Seuraava Kriittinen Tampereella on elokuun 13. päivä. Silloin pureudumme koululaisten reitteihin. Hyviä vinkkejä reitistä otetaan vastaan!